Avoimuus ja yhdessä tekeminen ovat vaikuttavuuden avaimet

Teksti: Laura Juvonen
startup_stock_photos

Teknologioiden nopea kehitys, globaalien voimasuhteiden uudenlainen rakentuminen ja maapallon kantokyvyn vastaantulevat rajat muuttavat väistämättä koko yhteiskuntaamme. Muutoksen keskellä on tärkeää kysyä millaista maailmaa me olemme rakentamassa.

Tutkimusta ja kykyä luoda uutta tarvitaan ennen kaikkea luomaan ratkaisuja ihmiskunnan suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan, kaupungistumiseen, puhtaan veden ja ilman  saatavuuteen sekä materiaalien mahdollisimman tehokkaaseen kiertoon. Kestävä arvonluonti on tulevaisuudessa myös menestyksekkään liiketoiminnan edellytys. Samalla tarvitsemme uusia monipuolisempia tapoja arvioida ja mitata arvonluontia eli sitä, millaiset ovat kehitettävän ratkaisun kokonaisvaikutukset ihmisille, ympäristölle ja yhteiskunnalle.

Säätiöiden rooli suomalaisen tieteen ja taiteen rahoittamisessa sekä yhteiskunnan uudistumisessa on merkittävä. Säätiöiden merkitys on korostunut etenkin yhteiskunnallisten murrosten aikana. Säätiöt on lähes poikkeuksetta perustettu jonkun yhteiskunnallisen mission tueksi: niitä yhdistää halu rakentaa parempaa Suomea. Viime vuonna julkaistu Tieteen tukijoukot -tutkimus kuvaa suomalaisen säätiökentän kehitystä sadan vuoden ajalta ja ensimmäistä kertaa tutkii, mitä rahalla on saatu aikaan.

Tieteen tukijoukot -tutkimuksessa mukana olleiden säätiöiden lukumäärän kumulatiivinen kehitys sekä niiden myöntämien apurahojen kehitys 1917–2017. (Lähde: Tieteen tukijoukot -verkkosivu)

Vaikuttavuuden pohjana on suunta ja yhteinen tahtotila

Yhteiskunnan muutosvauhti on kiihtymässä. Sen vuoksi meidän on tärkeää suunnata katseemme tulevaisuuteen. Jokaisen tulisi pohtia rooliaan ja toimintatapojaan muutoksessa. Vaikka säätiön tarkoitus on kirjattu sääntöihin, muodostuu säätiön vaikuttavuus siitä, miten säätiö toimii kussakin ajan hetkessä toteuttaakseen tarkoitustaan.

Väitän, että pystymme toimimaan vielä paljon nykyistä vaikuttavammin, jos lisäämme avoimuutta, syvempää dialogia ja yhdessä tekemistä.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Tekniikan edistämissäätiö toteuttivat yhdessä strategiatyön, jonka opeista ja havainnoista julkaisimme kaikille vapaasti hyödynnettävissä olevan saatiostrategia.fi -sivuston. Lisäksi pamfletissamme Neljä myyttiä tekniikan alasta kerromme työssä syntyneistä toimintaympäristöä koskevista havainnoistamme. Toivomme, että avoimen dialogin ja vuorovaikutuksen kautta pystymme yhteistyössä edistämään yhteiskunnallemme tärkeitä kysymyksiä – kuten kykyämme luoda uutta ja osaamista.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön uuden strategian tahtotilaksi muodostui ”Kohti syvempää dialogia”. Yhdessä tekeminen on ollut vahvasti mukana jo aiemmassakin strategiassamme. Sen myötä syntyi esimerkiksi Jane ja Aatos Erkon säätiön kanssa yhteinen Tulevaisuuden tekijät -ohjelma. Olemme rahoittaneet ohjelmassa toistaiseksi 18 uutta tutkimusavausta, yhteensä yli 9 M€. Tutkijat tarttuvat hankkeissaan vahvasti tulevaisuuteen katsoviin aiheisiin, esimerkiksi tulevaisuuden proteiinin tuotantoon ilman peltoja, kvanttitietokoneen rakentamiseen, tekoälyn soveltamiseen eri toimintaympäristöissä terveydenhuollosta teollisuuteen, ihmisen ja robotin vuorovaikutukseen sekä empaattisempaan teknologiaan.

Tiina ja Antti Herlinin säätiö on yksi uusimmista tulijoista Suomen yleishyödyllisten apurahasäätiöiden kentässä. Viisivuotias TAH-säätiö on jo ottanut merkittävän aseman erityisesti ilmastonmuutoksen hillintään liittyvien ratkaisujen edistäjänä. Tämä on esimerkki strategisesta valinnasta, joka kohdistuu hyvin ajankohtaiseen ja globaalisti merkittävään teemaan. Ilmastonmuutos on myös haaste, jonka ratkaisuun tarvitaan erityisesti yhdessä tekemistä, eri alojen osaamisen yhdistämistä ja yhteistä tahtotilaa.

Jokainen säätiöiden apurahan hakija, saaja ja yhteistyökumppani voivat osaltaan olla mukana rakentamassa syvempää dialogia, avoimuutta ja yhdessä tekemistä – niin omassa työssään kuin osallistumalla laajemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Suunnataan siis yhdessä katse tulevaisuuteen!

Laura Juvonen on Teknologiateollisuuden kasvun ja osaamisen johtaja ja Säätiöt ja rahastot ry:n hallituksen jäsen. Taustaltaan hän on laskennallisen fysiikan tutkija. Juvonen toimi Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön toimitusjohtajana 2014-2019.