Miksi kestävän kehityksen opetusta tutkimaan tarvitaan monialainen verkosto?

Kuvitus: Kati Rapia / Napa Agency

Teksti: Lili-Ann Wolff

Ympäristöasiat ja kestävään kehitykseen liittyvät ongelmat ovat laaja-alaisia ja monimutkaisia. Siksi niiden ratkomiseen tarvitaan uusia tutkimuksellisia ja kasvatuksellisia lähestymistapoja. Vuonna 2016 perustettiin suomalainen monialainen tutkimusverkosto, jonka nimi on SIRENE (Interdisciplinary Network of Environmental and Sustainability Education Research). Muutamassa kuukaudessa verkostoon hakeutui yli 90 kiinnostunutta jäsentä. Merkittävä syy kiinnostukseen on monialaisuus.

Tutkimusyhteydessä sana monitieteinen tarkoittaa, että yhdistetään kaksi tai useita tieteenalan näkökulmia ja useiden tieteenalojen ihmisiä tutkimaan samaa problematiikkaa. Monialainen viittaa vielä laajempaan kenttään, nimittäin monien erilaisten osaamisten yhdistämiseen. SIRENE:n toimintaan mahtuu siis muitakin toimijoita kuin tutkijoita. Astun nyt vähän taaksepäin, ja kerron miksi monitieteellisyys ja monialaisuus ovat niin tärkeitä tässä yhteydessä.

1980-luvusta lähtien on käytetty poliittista käsitettä kestävä kehitys. Idea käsitteen takana on, että ihmiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, että suunnittelemme toimintaamme maapallolla tulevaisuutta ajatellen. Emme voi käyttää raaka-aineita loppuun emmekä ajaa muita eliöitä sukupuuttoon, vaan meidän on tehtävä kestäviä ratkaisuja. Puhutaan kolmesta kestävän kehityksen ulottuvuudesta: ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta. Tällainen jaottelu on tyypillistä ihmisille. Etsimme ymmärrystä ja merkitystä järjestämällä asioita. Jotkut meistä järjestävät tarkemmin kuin toiset – aivan kuin aivoissa olisi arkistokaappi täynnä pieniä vetolaatikoita.

Tämä jaottelu näkyy myös opetuksessa. Kaikilla koulutustasoilla on opetus jaettu oppiaineisiin. Jako yleensä vain voimistuu koulutuspolun myöten. Jotkut valmistuvat tutkintoon, joka on erittäin erikoistunut tiettyyn erityisalaan. Kun monet erikoistuvat, syntyy tarkka työnjako. Se toimi hyvin yhteiskunnassa, jossa oli selkeä hierarkia ja tarkat työtehtävät. Ennen vanhaan useimmat pysyivät samassa työtehtävässä läpi aikuiselämän.

Järjestys oli selkeä, mutta siitä kumpuaa myös paljon ongelmia. Tietyn alan asiantuntijat ovat kehittäneet koneita ja esineitä ymmärtämättä minkälaisia vahinkoja heidän työnsä saattaa aiheuttaa. Esimerkiksi Alfred Nobel keksi dynamiitin, vaikka oli rauhan edistäjä. Hän jopa eli siinä uskossa että dynamiitin voima estäisi ihmisiä sotimasta, koska he ymmärtäisivät miten tuhoisaa se voisi olla. Miten vähän tämä kemisti ja insinööri tiesi ihmisluonteesta.

Ihminen ei vain helposti järjestele ja erikoistu, hän myös suunnittelee toteuttamatta. Kestävästä kehityksestä on kirjoitettu kirjoja ja strategioita, raportteja ja opetussuunnitelmia. On myös riidelty sanoista ja tehty käsitteen tulkintoja. Silti maailman kulku on edelleen melko kestämätön, eikä muutos tapahdu siinä tahdissa kuin pitäisi. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on hyvä esimerkki. On paljon intressejä, jotka vetävät vastakkaiseen suuntaan. Esimerkiksi ne, jotka ovat rikastuneet öljytuotannosta, eivät halua luopua tästä bisneksestä, vaikka tietävät, että se vaikuttaa dramaattisesti ilmastonmuutokseen ja tuhoaa muiden elinmahdollisuuksia. Myös kouluissa moni oppiaine lasketaan tärkeämmäksi kuin kestävä kehitys. Opetussuunnitelman mukaan aihe pitäisi viedä läpi jokaisessa oppiaineessa, mutta se on vaikeaa.

Tutkimus on todennut että kestävän kehityksen toteuttaminen koulujen opetuksessa on vaikeaa, koska monitieteellinen ymmärrys puuttuu. Myös yliopisto-opetus on edelleen eriytynyt oppiaineisiin, ja ihmiset erikoistuvat tietämättä tarpeeksi muista aloista. Kestävä kehitys vaatii toisenlaista ajatusmallia, poikkitieteellisyyttä, yhteistyötä rajojen yli, ymmärrystä globaalista vastuusta ja siitä, miten historia, nykypäivä ja tulevaisuus liittyvät yhteen. Kestävän kehityksen ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset ulottuvuudet antavat vain teoreettisen kuvan moniulotteista ilmiöstä, jota voimme katsoa monesta näkökulmasta yhtaikaa. Kestämättömyys on ongelmakokonaisuus, joka on erittäin monimutkainen. Sen ratkaiseminen samoin kuin kestävän kehityksen kasvatus vaatii monenlaista osaamista.

Tämä on syy siihen, miksi SIRENE perustettiin monialaiseksi verkostoksi, jossa tiede, taide ja toiminta yhdistyvät. Vaikka ympäristökasvatus ja kestävän kehityksen kasvatus ovat nuoria tutkimuskenttiä, verkostosta tuli nopeasti elinvoimainen ja luova.

SIRENE nostaa ympäristö- ja kestävyysnäkökulmat nykyistä vahvemmin ja läpäisevämmin esiin kasvatustyössä ja yhteiskunnassa. Keskeistä on tiedon välittäminen tutkijoiden ja käytännön toimijoiden välillä. Kestävät ratkaisut vaativat monialaisen yhteistyön ja tutkimuksen tiivistämistä ja syventämistä. SIRENE-verkoston tavoitteena on synnyttää moniäänistä keskustelua. Uskomme, että rohkealla, monialaisella yhteistyöllä löydämme uusia tutkimuksellisia näkökulmia ja lähestymistapoja. ( www.sirene.fi )

 

Ympäristökasvatuksen dosentti Lili-Ann Wolff työskentelee yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on myös tutkijaverkosto SIRENE:n tutkimuskoordinointiryhmän puheenjohtaja. Tämä kirjoitus on julkaistu aiemmin tutkijakoulu Skolarin blogissa.