Runsaudenpulaa havaittu suomalaisten ilmastoratkaisujen parissa

Runsaudenpulaa havaittu suomalaisten ilmastoratkaisujen parissa

Teksti ja kuva: Anna Herlin, Tiina ja Antti Herlinin säätiön kehityspäällikkö & hallituksen jäsen

Tiina ja Antti Herlinin säätiö on vastikään päättänyt rahoittaa yhteensä 21 uutta hanketta, joilla pyritään hillitsemään ilmastonmuutosta mahdollisimman nopeasti. Säätiö ei kommentoi yksittäisiä rahoituspäätöksiä, mutta tämä teksti pyrkii kokoamaan yhteen päätösprosessin keskeiset näkökohdat. Teemahaun toteuttaminen avaa aina hienon näköalapaikan keskiössä olevan teeman nykyhetkeen – millainen maisema sieltä ilmastovaalien alla aukeni?


Hyviä uutisia: ilmastonmuutos on lävistänyt sekä tutkimuskohteena että järjestö- ja kansalaistoimien kohteena suomalaisen yhteiskunnan ja tieteen maailman. Tammikuussa 2019 avattu teemahaku “Ilmastonmuutoksen kiireellinen hillintä” paljasti Suomesta valtavan määrän erittäin korkeatasoisia hankkeita, joilla kaikilla on sama tavoite: että ilmaston lämpeneminen hidastuisi ja tulevillakin sukupolvilla olisi mahdollisuus elää elinvoimaisella ja -kelpoisella maapallolla.

Haussa vastaanotettiin kaikkiaan 255 uutta apurahahakemusta. Kaikki säätiön vastaanottamat hakemukset saivat huolellisen käsittelyn ja jokaisen teemaltaan hakuun sopineen hakemuksen – valtaosan saapuneista hakemuksista – arvioi yhdestä kolmeen ulkopuolista asiantuntijaa. Ansiokas arvioijakaarti koostui eri alojen ilmasto- ja ympäristöasiantuntijoista. Lisäksi säätiön hallitus tutustui kaikkiin hakemuksiin perusteellisesti. Säätiö asetti rahoitettaville hankkeille kovat kriteerit: niiden tulisi muun muassa aikaansaada todennäköisiä ja mahdollisimman suuria, positiivisia ympäristövaikutuksia seuraavien 15 vuoden aikana. Helposti luvattu, vaikeammin tehty!

Kriteeri todennettavista ympäristövaikutuksista asetti uudenlaisia haasteita myös hankkeiden arvioinnille. Harva suunnitteluvaiheessa oleva hanke voi vielä todistaa, että ympäristövaikutuksia tulee syntymään – saati niiden volyymiä tai aikataulua. Suunniteltujen vaikutusten toteutumiseen vaikuttaa merkittävästi hankkeiden sisäisten toimien lisäksi niistä irrallaan tapahtuva vääjäämätön ja usein arvaamaton yhteiskunnallinen kehitys. Arvioijien keskeiseksi tehtäväksi muodostuikin tarkastella hakemuksissa annettua arviota hankkeessa saavutettavista ympäristövaikutuksista oman kokemuksensa tuomalla asiantuntemuksella.

Mainittujen ympäristövaikutusten lisäksi hakemuksista haettiin korkeaa laatua ja ratkaisuhakuisuutta sekä monistettavia tai skaalattavia ratkaisuja. Lisäksi rahoitettavien hankkeiden toivottiin edustavan systeemistä lähestymistapaa ilmastonmuutokseen ilmiönä – hyvästä hakemuksesta ilmeni kokonaisvaltainen ymmärrys omasta aiheesta sekä hankkeen positioinnista muiden ratkaisujen joukossa. Myös viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelmaan kiinnitettiin arvioinnissa erityistä huomiota – hankkeen vaikutusten skaala on useimmiten kytköksissä sen verkottuneisuuteen sekä tuloksista viestimisen laatuun ja määrään.

Tiina ja Antti Herlinin säätiön tänä vuonna vastaanottamien hakemusten yleinen taso oli korkea ja niistä kuvastunut omistautuneisuus yhteisen ympäristöongelman ratkaisemiseksi oli huikea. Säätiö pystyi rahoittamaan vain kuusi prosenttia haetuista apurahoista. Viimeisessä karsintavaiheessa taso oli jo niin kova, että päätöksenteko oli lähes tuskallista. Onkin todennäköistä sekä erittäin toivottavaa, että kärkikahinoihin yltäneet hankkeet saavat rahoituksen mahdollisimman pian jostain muualta. Erinomaisia tekijöitä ja ratkaisuja tosiaankin löytyy, ja näillä ratkaisuilla on jo kiire!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö haluaa kiittää jokaista teemahaun hakijaa luottamuksen osoituksesta. Lisäksi säätiö kannustaa kaikkia kielteisen rahoituspäätöksen saaneita hakijoita ja tämän vuoden hausta mahdollisesti myöhästyneitä toimijoita yhä rohkeammin esittelemään hankeaihionsa olennaisille sidosryhmille ja hakeutumaan aktiivisesti uusiin yhteistyökuvioihin sekä verkostoitumisen paikkoihin. Kaltaisiaan rahoittajia ja muita mahdollistajia säätiö kutsuu mukaan järjestämään – rahoituksen lisäksi – ratkaisijoiden kohtaamisille ja verkottumiselle lisää aikoja ja paikkoja.

Tavataan siis tänä vuonna erilaisissa ympäristöverkostoissa! Suosituksia verkottumisen paikoista voi poimia vaikkapa Tiina ja Antti Herlinin säätiön Facebook-sivulta.

 

 

 

1321