Syrjityn tukemiseen ei tarvita sankaruutta, pienikin ele voi riittää

Teksti: Matti Jutila

Syrjintä jää helposti piiloon, jos sitä ei itse koe. Jokainen voi kuitenkin joutua todistamaan tilanteita, joissa joku joutuu taustansa tai ominaisuuksiensa vuoksi epäasiallisen käytöksen kohteeksi. Silloin on tärkeää toimia, mutta miten?

Tutkimukset osoittavat, että syrjintään, häirintään ja vihapuheeseen puuttumisen kynnyksen madaltamiselle on selkeää yhteiskunnallista tarvetta. Ihmisoikeusliiton Tiina ja Antti Herlinin säätiön tuella toteuttama STOP! Päätepysäkki syrjinnälle –kampanja pyrki yksinkertaisten ohjeiden avulla neuvomaan ja rohkaisemaan julkisen liikenteen kanssamatkustajia toimimaan häirintä- ja syrjintätilanteissa. Syrjijän vastustamisen sijaan neuvoimme ihmisiä tukemaan syrjinnän kohdetta: mene viereen istumaan, aloita keskustelu, pienikin ele riittää.

Huomasimme pian, että tämän tyyliselle kampanjalle todella on tilausta. Kun esittelimme kampanjaa ensimmäistä kertaa Helsingin seudun liikenteen (HSL) edustajille, saimme heti positiivisen vastaanoton ja enemmän tukea kampanjatyöhön kuin mitä olisimme koskaan osanneet kuvitella. Myös kampanjakasvoiksi pyytämämme julkisuuden henkilöt lähtivät poikkeuksetta mielellään mukaan.

Päätepysäkki-kampanjan vetovastuu oli Ihmisoikeusliitolla, mutta sen onnistuminen vaati laajan joukon asiantuntemusta. Suunnittelusta lähtien mukana oli syrjintää kokevia henkilöitä ja muita järjestöjä. Kampanja puuttui syrjintään monipuolisesti huomioiden eri syrjintäperusteet. Näin luotiin laajalti ihmisiä yhdistävä kampanja yhdenvertaisuuden puolesta pikemminkin kuin syrjintää harjoittavia vastaan.

Kampanja oli alun perin tarkoitus toteuttaa pääkaupunkiseudulla, mutta kysynnän ja positiivisen vastaanoton innoittamana se toteutettiin samalla konseptilla myös Tampereella ja Turussa.

Kampanja teki syrjintää näkyväksi. Verkkosivuilla paatepysakki.fi julkaistuja videoita ja muuta materiaalia on käytetty muun muassa opetusmateriaalina. Kampanjan vaikutuksesta syrjintään Suomessa ei ole tutkittua tietoa, mutta meille on kantautunut tietoja positiivisesta muutoksesta. Olemme kuulleet syrjintää kohdanneilta, että nyt ensimmäistä kertaa kanssamatkustajat ovat tulleet heidän tuekseen.

Ihmisoikeusliitto jatkaa syrjinnän vastaista työtä monilla tavoin. Olemme esimerkiksi laatineet nuorisotyöhön räätälöidyt ohjeet syrjintätilanteissa toimimiseen. Kannustamme myös Päätepysäkki-kampanjan yhteistyökumppaneina olleita julkisen liikenteen toimijoita jatkamaan oman toimintansa kehittämistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Kampanjoiden lisäksi tarvitaan laadukasta yhdenvertaisuussuunnittelua ja henkilöstön koulutusta. Yhdenvertaisuus ei ole saavutettu asioiden tila, vaan sen eteen täytyy jaksaa puurtaa joka päivä.

Matti Jutila on kansainvälisten suhteiden dosentti ja työskentelee ihmisoikeuksien asiantuntijana Ihmisoikeusliitossa. Twitter: @JutilaMatti